Kanavat

Biisinteko

Tässä kanavassa pääset hyppäämään biisien tekemisen maailmaan. Biisintekokanavassa pääsemme pureutumaan laulujen sanoittamiseen yksin tai kaverin kanssa. Ota mukaan avoin mieli sekä utelias asenne. Jos sinulta löytyy aikaisempia sanoituksia, voit ottaa myös niitä mukaan!

Creative

Käsitöitä, askartelua vai muotoilua? No tietenkin tätä kaikkea! Tässä kanavassa luvassa luovaa käsillä tekemistä. Valmistetaan mm. paracord-rannekkeita, koruja, riipputuoli, mosaiikkityö ym. Kanavassa hyödynnetään myös kierrätysmateriaaleja. Mukaan tarvitset suojaavan esiliinan tai takin, tai vaihtoehtoisesti sotkua kestävät vaatteet.

Elokuvat

Elokuvakanavassa katsomme elokuvia ja mietimme yhdessä miten elokuvat ovat kuvattu. Pureudumme elokuvien sanomaan, analysoimme juonen käänteitä ja eri hahmojen motivaatiota sekä arvioimme eri roolien ja ääninäyttelijöiden suorituksia. Lisäksi mietimme musiikin ja ääniefektien vaikutusta elokuvan tunnelmaan ja elokuvan etenemiseen. Mukaan tarvitaan vain avoin mieli ja aito kiinnostus elokuvamaailmaan.  Hyvään elokuvakokemukseen kuuluu tietysti myös yhteiset herkut. Kanavassa katsomme myös K12 elokuvia, eli kaikkein nuorimmat leiriläiset eivät voi osallistua tähän kanavaan. 

Lautapelit

Levitetään lautapelit, nopat ja kortit pöydälle! Lautapelikanavassa pääsee opettelemaan uusia pelejä tai pelailemaan tuttuja kestosuosikkeja niin tosissaan kuin rennomminkin, sekä nauttimaan hyvästä seurasta. Kanavaan voi tulla kuka vain aloittelijasta pelihirmuun. Halutessasi voit tuoda myös oman lautapelin pelattavaksi.

Leivonta

Kokkaillaan sekä hyviä välipaloja että herkullisia jälkiruokia. 

Tanssi

Tanssikanavassa pääset liikkumaan monipuolisesti ja hyvällä meiningillä kristillisen musiikin tahtiin. Tunnit koostuvat lämmittelystä, keski- ja poikkilattiasarjoista sekä rukoilevaan ylistystanssiin tutustumisesta. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita; jokainen on tervetullut! Otathan mukaasi liikunnalliset/rennot vaatteet ja vesipullon sekä mustat vaatteet loppuesitystä varten. Nähdään tanssikanavassa!

Sportti

Sporttikanavassa pääset liikkumaan monipuolisesti erilaisten joukkuepelien ja aktiviteettien muodossa. Pelaamme esimerkiksi futista ja säbää, sekä otamme huomioon leiriläisten pelitoiveita. Pelaamme mahdollisesti myös kaupunkisotaa. Voit jättää nappikset ja omat mailat kotiin. Ota kuitenkin mukaan urheiluun soveltuvat vaatteet, nimellä varustettu juomapullo, sekä hyvää urheilumieltä!